Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Pääskynen

Meikäläinen on nuori tyttönen Tampereen läheltä. Kirjoitan siitä, mitä milloinkin on mielessä. Useimmiten siis luultavasti musiikista, kirjoista, käsitöistä, vaatteista, kulttuurista...

Blogin kurkkaajat

Musiikkia musiikkia... <3

Kiirettä pitää ja musiikki raikaa. Olen ravannut viimeiset pari kuukautta wanhojen tanssien säestävän bändin harjoituksissa. Plus olen tietysti käynyt kaikilla normaaleilla piano-, kitara- ja viulutunneilla. Musiikinopettajani onnistui houkuttelemaan minut mukaan erääseen lauluryhmäänkin. Kun tähän lisätään kaikki kotona viettämäni harjoitustunnit ja musiikin kuunteleminen... musiikkia on riittänyt.

Yksi ystäväni ehdotti minulle tällaisen listan kokoamista, vaikka tietää varsin hyvin, että minä jos kuka olen päättämätön nahjus. Mutta aikani kuluksi päätin yrittää. Näihin on kyllä MILJOONIA eri vaihtoehtoja. Perfektionistina kulutin totta kai melkein koko illan tämän kokoamiseen. Joten nauttikaa!
 
1. Demi Lovato – Skyscraper (your favorite song at the moment)
2. Katri Ylander – Mansikkamäki (your least favorite song at the moment)
3. One Republic – Good Life (A song that makes you happy)
4. Jenni Vartiainen – Halvalla (A song that makes you sad)
5. Cary Brothers – Alien (A song that reminds you of someone)
6. Olavi Virta – Kultainen nuoruus (A song that reminds you of somewhere)
7. Apocalyptica – Nothing Else Matters (A song that reminds you of a certain event)
8. Angus & Julia Stone – Yellow Brick Road (A song from a band/artist you’ve recently get to know)
9. The Ready Set – Young Forever (A song that you can dance to)
10. Ben Semmens – Constant Dream (A song that makes you fall asleep)
11. The Ark – Waking Hour (A song that wakes you up every morning )
12. U2 – City of Blinding Lights (A song from your favourite band)
13. Hurriganes – Bourbon Street (A song from a band you hate)
14. John Mayer – Slow Dancing in a Burning Room (A song from your favorite artist)
15. Erin – Vanha nainen hunningolla (A song from the artist you hate)
16. Sixx: A.M. – Skin (A song that describes you)
17. Toto – Africa (A song that you hear often on the radio)
18. Bruce Springsteen – Working on a Dream (A song that you wish you heard on the radio)
19. Maria Mena – Monday Morning (A song from your favorite album)
20. Sabaton – Nuclear Attack (A song that you listen to when you’re angry)
21. The Allman Brothers Band – Jessica (A song that you listen to when you’re happy)
22. Versus the Nothing – Killer (A song that always sounds awsome)
23. Stella – Vie mua (A song that you want to play at you wedding)
24. Sonata Arctica – Reckoning Day, Reckoning Night (A song that you want to play at your funeral)
25. Lindsey Stirling – Spontaneous Me (A song that you wish you could play)
26. Emma Salokoski Ensembele – Veden alla (A song that you know all the words to)
27. Vesa-Matti Loiri – Nocturne (A song that no one would expect you to love)
28. Natalie Imbruglia – Torn (A song from your childhood)
30. Volbeat – I Only Wanna Be with You (The best cover song)
 
Toivottavasti kaikille löytyy jotain kivaa uutta. :) Löytyykö jopa samoja suosikkeja/inhokkeja?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code